puoli kolme iltapäivällä
yöpuku
verhot kiinni
täysin hallitsematon itkukohtaus

mulla on aivan järkyttävän huono olo. haluaisin vaan antaa periksi. olla poistumatta minnekään koskaan ja nauttia iltapäiväteen sijasta kuolettavan lääkecoktailin. en vaan ihan oikeasti jaksa elää tässä helvetissä, jonka oon itteni ympärille onnistunu luomaan. kaikki tuntuu pahalta, en kestä nähä koiraani enkä kehtaa mennä enää kauppaan, haluun vaan poispoispois. en jaksa koulua. en jaksa kipuja. en jaksa mitään. en halua nähä ketään koska tuntuu ettei kukaan halua nähä mua. se oon aina minä joka mitään ehotan. tai siltä se ainakin tuntuu.

porukat haluais että käyn niillä olemassa koiran kanssa, mutta se tuntuu pahalta koska oon epäonnistunu sen suhteen niin täysin. en oo voinu pitää siitä huolta. en voinu ottaa sitä mukaani kun muutin. en oo voinu opettaa sille kaikkia niitä asioita jotka oisin halunnu. musta tuntuu että mun pitäis vaan kokonaisuudessaan luovuttaa sen omistajuus mun vanhemmille, mutta tiiän, että ne ei tiedä sitä kaikkea minkä mä tiedän eikä ne jaksa tai halua huolehtia aivan kaikista sen asioista. musta tuntuu niin pahalta, että oon joutunu jättämään sen ihmisten kanssa jotka kyllä rakastaa sitä aivan älyttömästi, mutta jotka eivät tajua miten tärkeetä ois pestä sen hampaat tai leikkiä sen kanssa paljon joka päivä. oon vaan epäonnistunu siinäkin asiassa.

en haluu enää mennä kouluun. en haluu enää suunnitella tulevaisuuttani, koska ei siinä oo mitään suunniteltavaa. en näe mitään muuta kun sen, että mua sattuu, enkä tiedä millon se loppuu. en tiedä löydetäänkö lääkkeitä jotka sopii mulle. en tiedä pääsenkö ikinä sinne fysioterapiaan. en haluais mennä huomenna lääkäriin koska tiedän, että alan vaan itkeä ja raivota siellä. mulla on niin vitun paha olo koko tän kipuasian kanssa, etten jaksa enää. en vaan yksinkertaisesti jaksa. haluun vaan kuihtua ja kuolla pois.