mulla on hetkiä kun haluaisin elää vihreällä teellä. seuraavassa sekunnissa voisin syödä jääkaapin tyhjäksi. meen nollasta sataan murto-osasekunnissa.

lopetin lääkkeiden syönnin toissailtana.

mun kalenteri täyttyy ja mua pelottaa koulussa. eilen kuulin sydämenlyöntejä jotka hidastu, mä en tiedä oliko ne mun vai paukuttiko joku jotain jossain vai kuvittelenko mä vaan. koira lähti isän mukana reissuun ja on vaikeeta olla kun kutsusta se ei tuukkaan luokse.

tuun hulluks kun tää on tällästä, en saa puhuttua mitään kenellekään enkä usko että kukaan tietää miltä musta tuntuu, koska ei musta koko ajan tunnu pahalta, tuntuu vaan sekavalta ja hullulta. tuntuu siltä että pitäis pyytää anteeks mutta en halua ja että aamulla herääminen on väärin mutta kuoleminen on enemmän ja mä en halua jättää Poikaa tai seittiä tai koiraa tai sitä että ensimmäistä kertaa uskalsin lähettää palautetta siitä miten mua kohdeltiin kun panikoin. vaikka tietenkään siihen ei vastata koska ei se nyt oo niin iso juttu oikeesti. paitsi mulle.