kävin sit siellä lääkärissä.

ei mulla mikään oo, kuvittelen vaan, ja omalla tavallaan mua pelottaa tosi paljon. ei siks, että pelkäisin sen lääkärin olevan tyhmä ja osaamaton ja mulla oikeesti onkin joku, vaan siks, että mistä vitusta nää ajatukset sitten tulee mun päähän? miks oon ihan varma että mulla on syöpä ja sen takia itken ja panikoin ja tärisen monta yötä peräkkäin? oon kans varma ettei toi jalka oo parantunu sitten kuitenkaan kun siihen sattuu, vaikka lääkäri sano että niin siihen kuuluukin. ja kyllähän se näytti mulle ne röntgenit ja selitti että ei se oo tosta loppuun asti luutunu mutta sillä ei oo väliäkään niin pitkään kun nivelpinta on ehjä. se oli ihan siisti ja nätti ja se ruuvi oli päästä kierteinen ja keskeltä suora ja lopusta se oli leveempi kun muualta niinkun ruuvit yleensä. mun jalkaan ei oo myöskään palautunu tunto leikkausalueelle mutta se ei nyt ookaan mikään kovin tärkeä juttu. ainakin tiiän mihin ei kannata viiltää jos haluaa että sattuu.

oon vainoharhainen myös ihmisten suhteen. mulla on muutamia puolituttuja joiden kaveri haluaisin olla, mutta uskallanko mä puhua niille? en. ne varmaan vihaa ja syö mut elävältä tai ainakin oon niiden mielestä säälittävä keskenkasvunen kakara, koska mä olen ainakin kaksi tai kolme vuotta nuorempi kumpaakin. pelkään myös että mun parasystävä tai Poika ei jaksa mua enää. ja yleisesti oon vaan vaivaks ja vaikee ja läski ja ruma.

oikeesti haluisin viillellä ja ottaa lääkkeitä ja viinaa ja pudota korkeelta ja kadota maailmasta.