kaikilla muilla on asiat pahemmin kun mulla ja silti mä olen se joka valitan ja inisen kun en osaa muutakaan. eilen näin paljon ihmisiä joilla oli paljon pahemmat arvet kun mulla ja että mua hävettää, miks edes luulen että mun paha olo tai ahdistus merkitsis mitään.

juhannus oli ja meni ja en tiedä, oli ihan hauskaa ja kaikkea mutta mä en vaan pärjää itteni ja näiden tunteitteni kanssa. miksei joku pakota mua puhumaan, sano että et mee minnekään ennenkun oot kertonu kaiken? ite en osaa sanoa mikä mulla taas nyt on niin paskasti (ehkä koska mikään ei oikeesti ole).

ennen juhannusta tekemäni haavat alkaa umpeutua ja arpeutua. ulkona viheltää ambulanssin pilli ja mä toivon että se tulis hakemaan mut pois.