kirjoitin monta kymmentä riviä siitä miltä tuntuu mutta pelkään julkaista sitä
pelkään että joku tuomitsee taas ja sanoo etten ole oikeasti mielenterveysongelmainen ja että enää esitän saadakseni siitä jotain hyötyä irti
koska se että hymyilen ja tanssin pilkkuun asti ei tarkoita etten edelleen pelkäisi itseäni ja huomista
ja mieti minkälaisia jälkiä keittiön veitset tekevät
täällä kun minua ei kukaan vahdi

olen miettinyt blogini lopettamista
useastikin
mutta toisaalta tarvitsen kai pakopaikan niille tunteille joita en osaa ääneen sanoa

en tiedä
tarvitsisin joltakulta apua tähänkin päätökseen