miks mä päivitän jatkuvasti pelkästään Pojasta ja meidän suhteesta? oonpa säälittävä, ei ihme ettei tätä blogia kukaan lue.

mut koska ei tätä kukaan lue niin puhunpa sitten teineistä ihmissuhdeongelmistani ja jatkan säälittävänä pysymistä. oon niin väsyny siihen että tässä suhteessa on kolme osapuolta. minä, Poika ja Pojan äiti. se nainen päättää suurinpiirtein kaikki meidän tapaamiset, se määrittää miten missä millon missä seurassa ja kuinka kauan. se määrää ja komentaa ja mä en ihan oikeasti jaksa, kun Poika ei osaa edes sanoa vastaan. se on kuitenkin jo täysi-ikäinen ja vastuussa itsestään.

näin käy ihan aina ja saan tietää edellisenä iltana voidaanko me nähä. meidän välillä on yli 200km ja se on älyttömän stressaavaa, kun juna lähtee aamulla kaheksalta ja yhentoista aikaan illalla tiedän nousenko ees siihen. puhumattakaan siitä että junaliput on halvempia kun ne ostaa etukäteen ja mä en saa mitään alennuksia mistään ja aikuisten liput on aika kalliita.

mä en jaksa sitä etten koskaan voi tietää sekoaako se nainen taas jostain kesken mun vierailun niillä. päättääkö se yhtäkkiä taas vaan vihata mua? tuijottaa, pitää mykkäkoulua, vahdata, huutaa, vai mitä se sillä kertaa keksiikään. keksiikö se edellisenä päivänä meidän sovitusta tapaamisesta, että Pojalla on jotain muuta? mun vaan pitäis toivoa ja koska en jaksa, mun reaktio nykyään kaikkeen on "ahaa eli et pääse tulee okei".

Pojan piti tulla ens viikonloppuna tänne, kun oon kahdestaan koiran kanssa kotona. se ei selkeesti onnistu, ja mä en tiedä miten mä pärjään, jos kukaan ei oo mun seurana. haluan kuitenkin vaan repii suoneni auki tai kaivautuu isän lääkkeisiin tai solmia lakanan kiinni porraskaiteeseen. niin mä haluan tehdä joka päivä, enkä tiiä millon teen.

en tiiä oon sekava ja väsyny ja itkunen ja tarviin jonkun halaamaan mua ja pitämään musta huolta kun en ite jaksa.