en tiiä miksi kesällä päädyn aina jossain vaiheessa kuilun pohjalle
en saa nukuttua ja pelkästään ahmin vaikka tiedän pääseväni täältä pois omaan pieneen asuntooni ihan pian
muutos ehkä pelottaa tai se kun mitäs jos entäs jos vaikka ehkä

outoa on kuitenkin se että tiiän tän olevan vaan se kuilun pohja
se hetki kun olen etsimässä turvallisinta kohtaa kiivetä ylös
ehkä mä paranen tai sitten totun elämään pelkojeni ja vihojeni kanssa
en enää säikähdä kun happi loppuu tai jalat lähtee alta
odottelen vaan että se loppuu ja nousen omin avuin ylös

mulla on koira ja poikaystävä ja parempi huominen
ehkä
toivottavasti
aurinko vaalentaa niin arvet kuin hiuksetkin