sadastakolmestakymmenestäviidestä päivästä tuli eilen nolla. huomenna on hoitokokous ja haluaisin nollan jatkuvan, ei mulla oo energiaa taistella sitä vastaan. oon paska ihminen ja ihan kaikesta ulkona, ja vaikka väitetään että on nuorisotakuu ja mitä muuta paskaa ei kukaan tiiä että voidaanko mun tilanteelle tehdä mitään. voin siis alottaa koulun taas syksyllä ja kusta sen kun en jaksa, koska ei ketään oo kiinnostanu auttaa.

oon marttyyri, itsekeskeinen, rasittava ja annan tunteideni viedä kymmenen-nolla, mutta kellekään ei tuu mieleen että mä oikeasti vittu yritän, en vaan pysty sormia napsauttamalla lisäämään voimavarojani ja muuttamaan käytöstäni. huomenna tulen kuulemaan just siitä ja en oikeasti vaan halua mennä sinne, koska niitä ei kiinnostanu kutsua edes mun terapeuttia paikalle, joka on kuitenkin se yks ja ainut hoitosuhde joka on munkin mielestä toimiva ja hyödyllinen.

pelkään sanoa missään miten pahalta musta tää oikeasti tuntuu, mua pelottaa vähän se uus lääkäri ja mä luulen että se sanois vaan että yritä nyt kestää.

tänä iltana saattaa ainoaksi ongelmaksi koitua tylsyys.