oon niin tyhjä etten enää tiedä itsekään mitä tunnen, ennenkuin se on jo liikaa. perjantaina kävin ostamassa sakset ja melkeen ostin uusia mattoveitsiä kun vanhat on jo loppu tai pois annettu, mutta jätin ne sitten kauppaan. en tiiä oliko se ees hyvä juttu. ne oli kivan värisiäkin.

tuntuu että kirjoittamisesta on tullut vaikeempaa, lauseita ei meinaa muodostua. tuntuu että kaikki mitä kirjotan on tönkköä ja ala-asteelaisen kirjottamaan. ajatukset on sekavia ja hyppii niin paljon, etten ite pysy perässä.

me ollaan seurusteltu Pojan kanssa kaks vuotta ja mä en tajua miten se on jaksanu mua näin kauan.

keskiviikkona on hoitokokous ja mä en halua sinne, en halua mennä itkemään ja raivoamaan ja kaatamaan tuoleja. en kestä sitä lääkäriä, en kestä sen kasvoja enkä olemusta enkä sitä että oon senkin mielestä liian huono mihinkään. pelkään myös että se päättää tarjota mulle jotain hoitoa taas eikä usko mun eitä ja kun mä en jaksa selittää sille enkä halua että mun tulevan parin viikon suunnitelmat peruuntuu enkä halua että se tietää mun ajatuksista yhtään mitään.

viikon päästä Poika on täällä pitämässä mua lähellään.