mua ahdistaa ihan vitusti koska en osaa kommentoida. haluaisin sanoa yhdelle (ehkä luetkin tätä mistä mä tiedän, tiiät osotteen kyllä mut toisaalta musta tuntuu ettei kukaan lue siltikään) että oon onnellinen että se vois saada apua ja toivon että se saa ja uskon että kaikki kääntyy vielä paremmaks sen kohdalla. se on yks niitä joiden blogia oon lukenu pitkään ja josta välitän koska... koska vaan välitän. koska tuntuu siltä. hymyilin kun luin että sille on tarjottu psykoterapiaa ja haluaisin puhua sille mutkun mä en uskalla, musta tuntuu että oon niin vitun juniori ja feikki ja säälittävä en oikeesti ees sairas.

kävin tänään tapaamassa sitä ihmistä jonka pitäis hommata (auttaa mua hankkimaan) mulle työharjottelupaikka. meni se muuten ihan jees, mutta mä en välttämättä voi sada sitä, koska mulla on koulupaikka. joka on keskeytyksessä. jonne en jaksa enkä kykene enkä ees koulun puolesta pysty mennä. harmittaa ja suututtaa, mulle ei anneta taaskaan mahollisuutta ees yrittää kuntoutua, kerrankin kun siihen ite suostuisin. KELAn ammatillinen kuntoutus on taas ihan paska, 5 päivää viikossa 6 tuntia päivässä, jos oisin niin hyvässä kunnossa niin oisin koulussa jo. ehkä mätänen kotona taas koulunalkuun asti ja pilaan senkin sitten.

löysin tänään 20€ maasta.

toissayön valvomiset näkyy vieläkin ja tuli tässä mieleen et ennen sain unta jos viiltelin. pitäisköhän kokeilla taas.

huomaan että mulla on hirveesti asiaa tällä hetkellä. asioita joista haluan vaan puhua. paljon asioita joita haluisin selittää ääneen, ehkä vaan siks että tajuisin itte mikä mulla on. oon alkanu nähdä painajaisia uudestaan, se on hassua koska en yleensä muista unistani tänkään vertaa. nyt voin sanoa että ne on painajaisia.

meinasin alottaa sellasen, että laitan blogiin postauksen perään aina yhden kuvan, jonka oon sinä päivänä ottanu. jotain mistä ei selvii mitään ikinä mut joka vaan tuntuu siltä. sitten kokeilin mun kameraa ja siinä on muistikortinlukija paskana. ei sitten.

en osaa muuten kirjottaa enää fiktiota, sattuu sinällään koska haluaisin ja tykkäisin ja oon saanu jopa hyvää palautetta parista tekstistä, mut mitään ei vaan synny. ei vaikka yritän, ei vaikka en yrittäis, ei millonkaan. ahdistaa, ja veikkaan että just tää ahdistus aiheuttaa tän kykenemättömyyden

sit oon taas alkanu miettimään, että lukeeko tätä kukaan. Poika lukee sillon, kun pyydän sitä lukemaan, mut muuten. oon tosi epävarma tekemisistäni, ja se näkyy tässäkin.

en tiiä, outo olo.