välillä haluaisin vaan itkeä ja repiä paloja irti ihostani, mutta välillä on myös ihan siedettävä olo. koulussa ahdistus iskee takaapäin ja en vaan voi sille mitään, vielä pahempana se iskee aina koulun jälkeen kun ei tarvitse yrittää pärjätä. sillon tulen kotiin ja sammun sohvalle. pelkään että se vähä elämä mitä oon pitäny yllä kuolee koulun takia, koska oon niin väsyny. kaikki väittää että se tasaantuu tästä vielä, mutta mun on niin vaikea uskoa sitä.

oon jatkuvasti vittupää ihan kaikkia kohtaan, en kestä yhtään mitään vastoinkäymisiä (en omia enkä Pojan), saan kohtauksia joissa jäykistyn tuijottamaan jotain ja ajattelen sekavia silloista ja köysistä ja kovaa ajavista autoista. kun havahdun niistä, en oo kartalla ajasta enkä päivästä. en tiiä pitäiskö mun kertoa tästä lääkärille, mua pelottaa että se vaan tunkee mulle lisää lääkkeitä. kirjottaminen on vaikeeta koska unohdan edellisen lauseen heti, puhuessani toistan samoja asioita monta kertaa.

kunnon yöunet vois auttaa asiaa, mutta vaikka tunteja olis tarpeeksi niin ei painajaisten katsomista voi kutsua lepäämiseksi.